Onko entisiä elämiä olemassa?

Vastausten jakauma: Vastauksia yhteensä 1615 kpl
On, tiedän, missä olen ennen elänyt 16.0 % 258 kpl
On, mutten tiedä, missä olen ennen elänyt 56.5 % 912 kpl
Ei ole 27.6 % 445 kpl

Kaikki perustelut

minä vaan On, tiedän, missä olen ennen elänyt
tiedän et olen elänyt ennen arizonassa
Roosa Ei ole
Uskon Raamatun oikeellisuuteen, ja siellä ei puhuta mitään mistään entisistä elämistä!
justjuu On, tiedän, missä olen ennen elänyt
alle 2v. tyttölapseni kertoi olleensa mies jolla 11 lasta asuneensa savi majassa jossa punaista hiekkaa ympärillä ja kaivaneensa matoja ruuaksi asia oli hänelle päivän selvä kun kyselin häneltä näitä asioita en epäile tätä tapausta yhtään
Tuike On, tiedän, missä olen ennen elänyt
Kirjoitin alle kouluikaisena nimeni hepreaksi, en siis osannut tuolloin muuten viela kirjoittaa. Isoaitini oli ihmetellyt, etta kaikkea tuo tytto saakin paahansa etta muka hepreaa. Han kuitenkin saasti paperin lapsuusaikani piirustusten kanssa. Kun sitten aikuisena asuin Israelissa pariinkiin otteeseen, opin lukemaan hepreaa kuin itsestaan! Kieli tuntui tutulta, samoin useat paikat, tuoksut, maisemien varit ja valot - ihan kuin olisin kotiini tullu. Isoaitini naytti minulle aikoinaan hepreaksi kirjoittaman nimeni eika se ollut mitaan harakanvarpaita. Vaan nimeni ihan oikein kirjoitettuna - aikuisena sen tietysti osasin jo oikeasti lukeakin hepreaksi! Meidan kodissamme ei ole uskonnollista taustaa eika kukaan ole osoittanut juutalaisuuteen taikka Israeliin sen kummempaa kiinnostusta. Minussa tuo juttu vain naytti olevan ikaan kuin synnynnaisena... Minulla on myos hamaria tunnemuistumia, jotka sijoitan 1700-luvulle tod.nak Ranskaan. Kun naen sen aikakauden naistenpukuja esim. elokuvissa, mina ikaan muistan ja tunnen, milta vaate tuntuu paalla. Varsinkin pitsiset hihansuut herattavat voimakkaan tuttuuden tunteen. Tunnetta on vaikea selittaa... Ikaan kuin muistikuva, josta ei ihan saa kuitenkaan kiinni.
monta elämää On, mutten tiedä, missä olen ennen elänyt
monet asiat,ja paikat herättävät vahvan tunteen aikaisemmasta kokemisesta tai näkemisestä,vaikkakin ei ole kuluvan elämän aikana käynyt paikassa,tai käsitellyt ks.asiaa.
epa Ei ole
en usko mihinkään mitä en itse muista
kissa On, mutten tiedä, missä olen ennen elänyt
Usein tuntuu,että olen tilanteessa joka tuntuu tapahtuneen minulle ennenkin.
highlander On, tiedän, missä olen ennen elänyt
Kaikki Skotlantiin liittyvä tuntuu tutulta,varsinkin keskiaikainen tunnelma. Kävin Highland-alueella ja tunsin kuin olisin tullut kotiin.
ninnu On, mutten tiedä, missä olen ennen elänyt
Uskon edelliseen elämään, mutta olisi kiva tietää mikä, kuka ilen ollut edellisessä elämässä.
Tarvii todistamista Ei ole
Ei ole, ennen kuin mulle todistetaan, että on.
Seuraavat 10 >>

<< Takaisin